FANDOM


TUL:n mestaruuscup

Kymin Palloilijat Töölön Vesa
Logo kypa 8-5 Logo vesa
(1-2, 5-2, 2-1)
23.1.1955
Karhula
Yleisöä: n.400
Maalintekijät
Torjunnat

RaporttiMuokkaa

Tasaväkisessä ottelussa löi KyPa Vesan cup-sarjassa

KARHULA – TUL:n jääkiekkoilun cup-sarja alkoi sunnuntaina Karhulassa Kymin Palloilijoiden ja Töölön Vesa välisellä ottelulla.. Odotetusti muodostui ottelu erittäin jännittäväksi ja tasaväkiseksi. SM-sarjan joukkueen selvitessä lopuksi voittajana maalein 8-5 (1-2, 5-2, 2-1). Yleisöä oli noin 400 henkeä seuraamassa ottelua.

Ensi erä oli ottelun kirein, mutta sitten saatuaan toisessa erässä hyvän tahdin työskentelylleen, KyPa hankkiutui johtoon ja lopuksi voittoon, joka on pelitapahtumiin nähden oikeudenmukainen jos kohta ei annakaan täysin selvää kuvaa voimasuhteista. Kovan pelin ansiosta tehtiin nimittäin maaleja enemmän kuin mitä olisi toisissa olosuhteissa syntynyt. 1-2 maalin ero on kuitenkin joukkueiden tasossa huomattavissa.

KyPa:n voitto oli työn takana. ”Kymiläisten” tasainen joukkue sai tehdä kokoajan täyttä työtä ennen kuin selvisi voittajaksi. Valkki maalissa pelasi erittäin tarkasti, mutta hänen apunaan olikin nyt tiivis puolustus, joka osasi oivallisesti ottaa miestä ja säilyttää maalinsa koskemattomana. Varsinkin Puhakka ja Marttila ansaitsevat maininnan. Jälkimmäinen saikin kunniapalkinnon joukkueensa parhaana.

Vesan miehistöstä erottui jälleen teknillinen 1-ketju, jossa Pentti Simola oli paras. Hän puolestaan sai Vesan parhaana pytyn. 2-ketjun miehistä ansaitsee maininnan Lehtonen. Halimo puolustuksessa oli varma.

Maalit syntyivät seuraavasti: I erä Leppänen 1-0, Lehtonen 1-1, Halimo 1-2 II erä Pietiläinen 2-2, Marttila 4-2, Hiltunen 5-2, P. Simola 5-3 ja 5-4, Kolsi 6-4 III erä Freijborg 7-4, Lehtonen 7-5, Molonen 8-5.

Tuomarina toimi tasapuolisesti ja varmasti Valto Koski Karhulasta.

[1]

LähteetMuokkaa

  1. Työväen urheilulehti 7/1955, Urheilukirjasto

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki